Meillä rakennetaan kilpailukykyä ja kasvua Headstart-perheestä käsin ja yhteiskuntavastuullisesti

30.3.2017
Headstart

Me, Headstart, olemme asiakkaidemme luotettu neuvonantaja ja The Kumppani jota kiinnostaa miten asiakkaalla oikeesti menee. Tämän lisäksi toimitamme SAP toiminnanohjausjärjestelmiä niin perinteisinä pannuhuone-ratkaisuina, kuin modernisti pilvestä. Tämän me osaamme. Olemme osanneet jo vuodesta 2005 lähtien.

Miten tämä kaikki on mahdollista? Meille se on aika yksinkertainen vastaus: vain ja ainoastaan hienon ja osaavan henkilöstömme ansiosta. Meillä ihmiset saavat aidosti vaikuttaa tekemiseensä ja uraansa, sillä  Headstart toimii ainoastaan mureana multana näille ylivertaisille kasvupotentiaaleille. Henkilöstöjohtajana tässä yrityksessä tämä on samaan aikaan valtavan upea haaste!

Miten meidän henkilöstö sitten on muka niin ylivertaista muihin tai varsinkaan kilpailijoihin nähden? Jälleen aika yksinkertainen vastaus, koska meidän ihmiset toimivat todella asiakaslupauksemme mukaisesti. Meillä ollaan kun perheessä ollaan. Välillä rakastetaan ja välillä ei voida sietää tosen naamaa. Yhdessä kuitenkin mennään samaa polkua ja sitoutuneesti ja olemme älyttömän ylpeitä mitä saamme aikaan, niin kollegan onnistumisista kuin varsinkin omista!

No mikä se asiakaslupaus sitten on? Tietenkin: ”Your Business Matters –  We Care”. Näin se on. Porukkamme välittää asiakkaistamme ja me välitämme porukastamme. Joku korkeita kouluja käynyt tieteilijä on kehittänyt tästä teorian ”value chain”. Me emme tarvitse teorioita, vaan hyviä tyyppejä jotka tajuavat tämän hyödyn sydämessään ilman teorioita.

We Care – se todellakin tuntuu tuossa rinnan kohdalla, niin meillä kun asiakkaalla. Se on sitä kun tietää, että voi luottaa eikä tartte koko ajan varmistella. ”Olemme asettaneet riman korkeammalle kuin IT-alalla yleensä. Asiakkaat tunnistavat jo lupauksemme ja osaavat myös odottaa sitä – ja mikä parasta suosittelevat meitä” lausui meidän TJ taannoin.

Me teemme ”tietointensiivistä työtä” -taas jälleen hieno käsite ja varmaan näin onkin. Kaipa juuri siksi tämä kuuluisa kilpailukykysopimus ja sen soveltaminen oli meille aikamoinen luovuuden ja innovaation lähes ylitsepääsemätön ponnistus. Mietin pitkään miten tämä ratkaistaan ja onneksi tajusin kääntyä henkilöstömme puoleen. Innokkaasti ja hyvällä flow:lla päädyimme ratkaisuun jossa pääpaino on siinä että jengi jaksaa ja voi hyvin. Me siis kouluttaudumme ja liikumme sekä yhdessä että yksin. Se siitä kikystä sitten.

Olemme täysin suomalainen yritys, toimimme Suomessa ja maksamme veromme Suomeen. Tarjoamme huipputasoista suomalaista osaamista, laajan kansainvälisen verkoston mukana tuomalla twistillä. Työllistämme kymmeniä ihmisiä Suomessa, sekä toiset saman verran ulkomailla. Tässä on yhteiskuntavastuuta jo kerrakseen. Mutta silti. Silti me haluamme tarjota tätä mureaa multaa lisäksi myös opisklijoille ja alanvaihtajillekin. Perhettämme rikastuttaa niin työssäoppijat kuin erilaisista syventävistä opinnoista kiinnostuneet ja sitoutuneet ihmiset. Yhteistyömme esimerkiksi Saranen Consultingin ja Helsinki Business College:n kanssa on ollut antoisaa ja hedelmällistä:

”Olemme päässet tekemään Headstartin kanssa onnistunutta yhteistyötä jo vuodesta 2013 lähtien SAP Professional -rekrytoivan koulutusohjelman parissa. Koulutusohjelmien kautta pystytään tarjoamaan väylä kouluttautua kysytyiksi SAP-asiantuntijoiksi ja yrityksille vastaavasti hyvän mahdollisuuden kasvattaa potentiaalisista kandidaateista kaipaamiaan tulevaisuuden kykyjä rekrytointitarpeisiinsa. Ohjelmaan kuuluvan virallisen SAP-koulutuksen lisäksi on olennaista, että henkilöt pääsevät ohjelman aikana käytännön työtehtävien ja hyvän perehdytyksen kautta kehittymään yrityksessä tulevaan rooliinsa. Tämä on Headstartilla toteutunut erinomaisella tavalla ja tuloksena onkin ollut onnistuneet rekrytoinnit, eli erittäin tyytyväiset uudet vahvistukset Headstartin kasvavaan joukkoon”. –Jannica Tjäder, Recruitment Programs. Saranen Consulting Oy

Hienoa että Headstart kasvaa ja yhteistyömme laajenee siinä sivussa. Fiilis siellä teillä oli niin hyvä, substanssit niin mielenkiintoisia että mielellään teidän kanssanne teemme yhteistyötä” -Pirkka Ruishalme, Helsinki Business College

Tämä on Headstart perhe. Ylivertainen ja yksinkertaisesti upea.

 

Kirjoittaja on Headstartin henkilöstöjohtaja, tai paremminkin spirit master, Johanna Paattiniemi